Nettisyli - Muistilista


27-vuotias Anni sairastui syömishäiriöön yli kymmenen vuotta sitten. Avun hakeminen oli vaikea päätös ja toipuminen jatkuu yhä. Nyt Annilla on kuitenkin keinoja käsitellä pahaa oloaan.

Sairastuin 16-vuotiaana syömishäiriöön. Nyt 27-vuotiaana tuo maailma tuntuu samalla sekä kaukaiselta että läheiseltä. Jokin osa siitä eksyneen tytön maailmasta on edelleen minussa läsnä. Seuraavien vuosien aikana ehdin moneen kertaan harkita avun hakemista. Omista, arkaluontoisista ja vaikeista asioista puhuminen tuntui kuitenkin pitkään mahdottomalta ajatukselta, ja päätös hoitoon hakeutumisesta lykkääntyi ja lykkääntyi.

Ystäväni pysäytti minut

Eräänä iltana noin viisi vuotta sitten tapahtui jotakin, joka lopulta pysäytti minut. Paras ystäväni sanoi tuolloin minulle, ettei hän enää tuntenut minua. Hän sanoi, että minä tunnuin ajautuvan koko ajan vain kauemmas, eikä hän enää saanut minuun kontaktia. Ensimmäistä kertaa havahduin todellisuuteen nähdessäni tämän minulle tärkeän ystävän itkevän ja kertovan, miten huolissaan hän minusta oli. Siinä hetkessä tein kauan odotetun ja vaikean päätöksen, jota en hetkeäkään ole sen jälkeen katunut: päätin hakea apua.

Terveydenhoitaja otti minut vakavasti

Olin jo aiemmin yrittänyt hakea apua terveydenhoitajan kautta. Rohkeuteni loppui tuolloin kuitenkin kesken ja muutaman tapaamisen jälkeen päätin yrittää selviytyä yksin. Tällä kertaa pysyin päätöksessäni, vaikka se vaikealta tuntuikin. Varasin ajan terveydenhoitajalle ja mietin, miten kertoisin hänelle asiani. Mietin, mitkä sanat valitsisin, jotta terveydenhoitaja ymmärtäisi minun tarvitsevan apua. Astuessani lopulta terveydenhoitajan vastaanottohuoneeseen, sanat hävisivät mielestäni ja aloin itkeä. Sain itkun keskeltä sanottua, etten enää jaksa yksin. Tämä hetki oli toipumiseni kannalta hyvin merkittävä. Muita sanoja en tarvinnut, terveydenhoitaja tarttui asiaan heti ja otti minut vakavasti. Ensimmäistä kertaa annoin jonkun toisen toimia puolestani, ajatella minun parastani.

Psykoterapia antoi uusia näkökulmia elämään

Terveydenhoitajan tapaamisesta alkoi toipumisprosessi, joka varmasti osittain jatkuu edelleen. Kolme vuotta kestäneen psykoterapian aikana löysin elämääni täysin uusia näkökulmia, uusia voimavaroja sekä lisääntynyttä ymmärrystä siitä, mitä olen, miten ajattelen ja miten toimin. Kerroin avoimesti miehelleni ja läheisimmille ystävilleni käyväni terapiassa. Terapiassa käsiteltävistä asioista, oli kuitenkin välillä vaikea puhua muille, enkä kokenut sitä edes tarpeelliseksi, sillä terapia oli ikään kuin minun oma matkani. Aluksi terapia oli hankalaa ja raskastakin, mutta luottamuksellisen suhteen synnyttyä aloin oivaltaa sen tarkoitusta. Omien tunteiden miettiminen, ajatusten ääneen puhuminen ja asioiden käsitteleminen ulkopuolisen kanssa toi minulle keinoja reagoida elämän käänteisiin ja tapahtumiin.

Syömishäiriön taustalta löytyi käsittelemättömiä tunteita

Terapian myötä aloin ymmärtää, että syömishäiriöni taustalta löytyi paljon kipeitä tunteita ja käsittelemättömiä kokemuksia. Samalla ymmärsin, ettei kyse ole ainoastaan syömiseen liittyvistä asioista vaan jostakin paljon laajemmasta. Toipuminen alkoi pikku hiljaa näkyä arjessani rauhoittumisena, tasapainoisempana olona ja kykynä tunnistaa niitä tunteita, joita kulloinkin tunsin. Pystyin kertomaan tunteistani eri tavalla kuin ennen, annoin itselleni luvan välillä pysähtyä ja rauhoittua eikä minun ollut enää samalla tavalla pakko olla koko ajan liikkeessä.

Toipuminen on pitkä prosessi

Uskon toipumiseni jatkuvan vielä pitkään. Edelleen tulee vastaan tilanteita, jotka alkavat ahdistaa tai aiheuttavat pahaa oloa. Nyt minulla on kuitenkin paljon enemmän keinoja käsitellä näitä oloja ja pystyn myös puhumaan asioista läheisilleni. Se, että osaan kuunnella itseäni ja pystyn olemaan itselleni rehellinen, tuo elämääni tietynlaista turvallisuutta ja tasapainoa. Toipuminen on tuonut minulle mukanaan vahvuutta, mutta samalla myös kykyä olla joskus heikko ja turvautua lähelläni oleviin ihmisiin. Tieto siitä, ettei kaikkea tarvitse selvittää yksin ja omillaan, tuntuu hyvältä. Ennen en osannut ajatella, että minäkin saan tarvita muita yhtä lailla kuin muut voivat tarvita minua. Sekä sairastuminen että siitä toipuminen ovat tuoneet elämääni asioita, joiden merkitystä en osaa sanoin kuvailla – ne ovat tehneet minusta minut. Olen iloinen voidessani sanoa, että kipeiden kokemusten ja toipumisprosessin myötä minusta on tullut ihmisenä kokonaisempi, aidompi ja onnellisempi.

Minulla on ollut seuraavaa
pyrin syömään mahdollisimman vähän ja harvoin
en syö vaikka minulla on nälkä
syön vain tiettyjä ruokia
paastoan
olen pitkään syömättä ja yhtäkkiä syön paljon
oksennan syötyäni
muuta:
 
Minulla on ollut seuraavia ajatuksia
ajattelen ruokaa koko ajan tai ainakin mielestäni liikaa
uskon olevani lihava
en usko, että kukaan voi rakastaa minua
jos laihdun, olen onnellisempi
en pidä itsestäni
olen arvoton
haluan kuolla
muuta:
 
Muuta asiaan liittyvää
harrastan liikuntaa vaikka en pidä siitä
minua ahdistaa jos päättämäni liikuntasuoritus jää väliin
en saa nukuttua
salailen asioita vanhemmiltani ja kavereiltani
olen alkanut valehdella
tarkkailen painoani päivittäin
palkitsen itseni jos olen laihtunut
muuta:
 
Mitä muuta haluat kertoa itsestäsi?